TEOSSARJASTA

"SOJIKU - subjektiivinen otos Japanin ilmiöistä ja kulttuurista"
japanilaisia ilmiöitä, estetiikkaa ja mentaliteettia tutkiva nelivaiheinen nykytanssiteossarja

I   Sooloteos Mokugo - Ladattu hiljaisuus  |  26.9.2009 Jyväskylän Kaupunginteatteri
II   Ryhmäteos Sansui - Soljuva kivi  | 11.3.2010 Manilla-teatteri, Turku
III ”Tanssia kameralle”: valokuva- ja videoteokset / 2010
IV  Sansui  ja japanilainen vastavierailuteos yhteisillassa
     osana Turku 2011 Euroopan Kulrttuuripääkaupunkiohjelmistoa

Teossarja on pintaraapaisu, kurkotushipaisu japanilaiseen, itselleni vieraaseen kulttuuriin.
Elokuvien, kirjojen ja mehukkaiden keskusteluiden kautta - joita olemme käyneet loistavien mentorieni, japanologian professori Jouni Elomaan ja japanilaisesta arkkitehtuurista väitelleen arkkitehti Riitta Salastien sekä muutamien muiden asiaan perehtyneiden henkilöiden kanssa -
olen sukeltanut japanilaiseen estetiikkaan ja ajatteluun, ja liikkeellistän sieltä itselleni pintaan nousevia aineksia kollaaseiksi eri medioihin; näyttämölle, videolle ja valokuvaan.

Tarkoitus EI ole tehdä japanilaisuuden autenttista toisintoa - sikäläiset tekevät sen aina aidommin ja paremmin - mutta kiinnostavaa sen sijaan on ULKOPUOLISEN näkökulma; mitkä ilmiöt ja piirteet ulkopuoliselle nousevat pintaan ja miten vieras ne kokee kaikessa kauneudessaan, kauheudessaan ja merkillisyydessään ja vielä miten hän (sekä koreografi että katsoja) näitä prosessoi edelleen.
Toisaalta japanilaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa on yllättäviä yhteneväisyyksiä kaukaisista sijainneistamme huolimatta ja myös näitä on hienoa tutkia ja tuoda esiin.

ALLA SIIS SISÄLTÖJÄ TARKEMMIN.
Kaikki hienot ilmiöt eivät tietenkään mahdu yhteen tanssiteokseen, eivätkä kaikki kyydissä olevatkaan välttämättä välity sellaisenaan katsojalle (jo siitä syystä, että ne ovat JO yhden ihmisen (koreografin) prosessoimia ja muuntamia), joten suodakseni muillekin tarkennettua ihmetyksen iloa joistakin meille vähemmän tutuista ilmiöistä, kirjoitan tähän muutamia ydinteemoja. Pähkinänkuoressa...

Toinen motiivi tälle sanallistamiselle on nykytanssin abstraktioiden avaaminen tanssin uusille yleisöille. Vieläkin, joskin harvemmin, onneksi, kuullaan kommentteja: "en ymmärtänyt mitään, mut kai se oli hienoo..." Joten haluan auttaa uusia katsojia "ymmärtämisen", kokemisen ja oman assosioinnin alkuun ja näin vapauttaa kronologisten tarinoiden puutoksesta aiheutuvaa turhautuneisuutta katsomossa :)

VÄKEVÄT KONTRASTIT

Japani on loputtomien kontrastien maa. Estetiikassa se korostuu toisaalta äärimmäisen ankarana minimalismina, muodon selkeytenä ja geometrisuutena, toisaalta huikeana koristeellisuutena ja väriloistona. Arkkitehtuurissa ja katukulttuurissa normitetusta säännönmukaisuudesta pusertuu ulos radikaaleja ääri-ilmiöitä. Olemisen tavassa ilmenee herkkää haurautta – ja taas jykevää, uljasta väkevyyttä.

Tanssiteoksessa Ladattu hiljaisuus  kontrastisuus on rakennettu liikelaatuihin; kovan ja pehmeän vuorotteluun, tiukan muodon ja sumuisen soljuvuuden vaihteluun, nopeaan liikkeeseen ja taas pidentyneisiin odottaviin taukoihin.

Näihin yhdistyvät läheisesti seuraavat neljä teemaa.

Alkuun

ELEKTRONIIKAN TARKKA GEOMETRIA

Suomalaiset ja japanilaiset jakavat yhteisen kiinnostuksen teknologiaan ja panostavat voimakkaasti hienomekaniikan tutkimukseen ja hyödyntämiseen. Japanilaiset ovat kovasti kekseliäitä ja kokeilunhaluisia; he kehittelevät ennäkkoluulottomasti hullujakin laiteideoita ja osallistuvat sitten mielellään erilaisiin suunnittelukilpailuihin. Sikäläiset nuoret ovat erityisen kiintyneitä pieniin teknisiin vempaimiin; niistä ei aina tarvitse olla erityistä käytännön hyötyäkään - riittää että ne ovat pieniä, teknisiä, ja näperreltäviä.

Kummankin maan visualisessa ajattelussa (mm.arkkitehtuurissa) nähdään voimakas pyrkimys minimalistiseen muotoon. Epäolennaisen karsiminen, olennaisen haarukoiminen lopulliseen linjaan kiehtoo meitä molempia ja mitä ilmeisimmin vetoaa silmäämme.

Alkuun

SIDE LUONTOON

Maitamme yhdistää myös syvä side luontoon, kaipuu sen hiljaisuuteen, puhtauteen, harmoniaan. Vesi on olennainen elementti japanilaisessa puutarhassa (kuten myös suomalaisessa maisemassa); sen soljuvuus rauhoittaa, puhdistaa, virkistää. Ahtaassa kaupunkimiljöössäkin monella japanilaisella on pieni pala luontoa, oma paikka rauhoittumiseen kompaktissa pihapuutarhassaan. Kiinnostava vastakkaisuus on heidän tiukan geometrisessä muotohakuisuudessaan ja taas puutarhasuunnittelunsa pyrkimyksessä lempeän polveilevaan luonnonmukaisuuteen, "kädenjäljettömyyteen".

Alkuun

SAMURAIDEN JULMANKAUNIS JUURTUNEISUUS

Budô-lajien taitajien - joita vanhan ajan samurait ja nykypäivän elokuvasankarit mitä suuremmassa määrin ovat - fyysinen juurtuneisuus on vaikuttavaa; he seisovat ankkuroituneena maapallon YTIMEEN asti, eikä heidän aikeistaan jää epäselvyyttä. Huikea fokusoituneisuus, päämäärätietoisuus, energian suuntaus ja hallinta on jotain ällistyttävän ihailtavaa. Erityisesti budô-taituri, näyttelijä Hiroyuki Sanadan [mm.The Twilight Samurai, The Last Samurai ] olemuksessa kiteytyy tuo julmankaunis juurtuneisuus sekä hiljainen mutta latautunut henkinen voima.

Alkuun

GEISHOJEN SENSUELLI HERKKYYS

Ensinäkemältä sekä geishojen tanssi että muu perinteinen japanilainen tanssi (jiuta-mai) näyttää eteeriseltä mutta myös väsyttävän hitaalta. "Eihän tässä tapahdu mitään" on monen ensireaktio. Mutta. Jos malttaa antaa sille aikaa, rauhoittua sen ääreen, se alkaa puhutella hienovireisellä herkkyydellään ja hienostuneella vienoudellaan.

Liikekielessä on vakiosanastoa, jota asian harrastajat ymmärtävät. Itse en perehtynyt tarkemmin eleiden merkityksiin, mutta ihastellen ihmettelin tanssijoiden voimakasta mutta ulkoisesti pidäkkeellistä kertovuutta; heillä selvästikin on paljon asiaa, vanhoja tarinoita kerrotaan, ja ne esitetään aina samalla koreografialla. Variaatioita syntyy "vain" esittäjän persoonasta, hänen henkilökohtaisesta liikkumistavastaan tehdessään samat liikkeet kuin kaikki edeltäjänsä kuluneina vuosisatoina ennen häntä. (Kiinnostavaa on, että myös Chadô-teetaiteessa tee valmistetaan ja tarjoillaan aina samoilla (kullakin toimella omansa), tarkoilla vanhoilla koreografioilla, ja "vain" tekijän persoona maustaa tuota tuttua liikesarjaa.)

Tämä sama asioiden äärelle rauhottuminen ja hienonhienojen vivahteiden kuunteleminen kertaantuu monessa yhteydessä. Myös ikebanassa - japanilaisessa kukkienasettelu-taiteessa - pysähdytään asetelman äärelle kuuntelemaan sitä. Arvo ei kulje vain "onpa kaunis" -akselilla, kuten me lännessä tapaamme kukkia ihastella, vaan tilanteeseen paneudutaan, asetelmien suuntia, suhteita ja merkityksiä pohditaan, ja kokemuksesta muodostuu sekä esteettinen että tunneälyllinen nautinto. Itse olen rakastanut italialaista värien ja muotojen rehevää runsautta, ja ensinäkemältä kauhistelin - jopa ahdistumiseen asti - erästä näkemääni yksittäistä oksanvarpua. Vasta kun kuulin sen taustalla olevan ajattelun yksilön itseisarvosta ja ymmärsin antaa aikaa sen vaatimattoman kauneuden heräämiselle, oksasta tuli koskettava, jopa sympaattinen. Eipä tee pahaa silloin tällöin hidastaa vauhtia, antaa asioille aikaa.

Länsimainen ja japanilainen näkemys sensuellisuudesta ovat monella tapaa toistensa vastakohtia. Siinä missä länsimainen on antelias ja esiinastuvainen, japanilainen kokee kiinnostavampana ja sensuellimpana perääntymisen, peittämisen, kätkeytymisen. Perinteisessä japanilaisen naisen vaatteessa NISKAN avonaisuus on aistikas, kun taas länsimainen lukee naisen kaula-aukon syvyyden viestejä edestäpäin. (Ryhmäteoksen puvustuksessa tanssijoilla tulee olmaan syvä niska-kaulus, mutta tässä kohtaa otamme taiteellisen vapauden ja kohdistamme huomion vain ja ainoastaan ihmisen, naisen niskalinjan esteettiseen kauneuteen.)

Alkuun

YKSITYISKOHTIEN MERKITYKSELLISYYS,
TEKEMISEN PIETEETTI

Japanilaisessa estetiikassa yksityiskohdat on ladattu täyteen merkitystä. Jokaisen, pienenkin, osasen koostumus, muoto, väri, sijoitus ja suunta on huolellisesti harkittu ja osanen on asemoitu pieteetillä kohdalleen, täyttämään omaa ja koko asetelman tai rakennelman tarkoitusta. Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys korostuvat.
Tarkkuuden ehdottomuus on huikeaa, melkein pelottavaa.

Myös Chadô-teetaiteessa yksityiskohtien merkityksellisyys ja tekemisen pieteetti painottuvat. Teen valmistamisessa ja tarjoilussa jokaisella toimenpiteellä on oma - satoja vuosia vanha - koreografiansa, joka toteutetaan keskittyneesti, kauniin hallitusti, syvää kunnioitusta osoittaen teetä, astiastoa, vieraita, koko antamisen tapahtumaa kohtaan. Tila on usein pieni, jopa ahdas. Mutta kun tila puristetaan riittävän kompaktiksi, kaikki turha karsiutuu ja tilaisuuden pyrkimys - kaiken yhdistyminen rauhan ja kunnioituksen hengessä - toteutuu.

Alkuun

VALON JA VARJON RAJAPINTA

Me lännessä katsomme maailmaa valon kautta. Valokuvista usein sanotaan: "Onpa hieno valo!" ja arkkitehtuurissa nautimme suurten ikkunoiden sisään kutsumista valokylvyistä, mutta japanilainenpa katsoo maailmaa pimeyden kautta - "kylläpä pimeys laskeutuu hienosti!". Junichiro Tanizaki  kuvailee kauniisti "tuota tuhkamaisten hiukkasten sakeutta" kirjassaan Varjojen ylistys : "-- pimeys tuntui putoavan katosta mahtavana, voimallisena ja yhtenäisenä, eikä kynttilöiden hauras valo kyennyt läpäisemään sen vahvuutta, vaan kääntyi takaisin kuin mustasta seinästä." Kamalaa, ajattelin ensin, mutta kun aloin katsella omaa ympäristöämme tuolla ajatuksella, alkoikin mustuuden artikulaatio näyttää ryhdikkäältä ja hämäryys kutsuvan haastavalta, valonäkökulman muuttuuessa kaikessa tuttuudessaan ja helppoudessaan jopa äkkimakeaksi.

Japanilainen hämärän estetiikka. Tummien lakka-astioiden kultakirjailut hehkuvat upeammin hämärässä kuin kirkkaudessa, jättäen sopivasti kutsuvaa arvoituksellisuutta esineen muotoon ja kuviointiin. Tanizaki  jatkaa: "Kullalla koristeltua lakkatyötä ei pitäisi nähdä kirkkaassa valossa, eikä katsoa yhdellä silmäyksellä, vaan se tulisi jättää hämärään, heikon valon poimiessa osan sieltä osan täältä. Työn koristeelliset ja runsaat kuviot katoavat lähes kokonaan pimeyteen, taikoen tilalleen sanoinkuvaamattomia värähtelyjä."

Miten nämä ilmiöt vaikuttivat liikesuunnitteluun? Halusin tutkia liikkeellä valon ja varjon rajapintaa. Missä se kulkee? Entä jos siirrynkin varjon puolelle, kuinka kauas alasputoavasta valosta täytyy perääntyä ennekuin pimeys syö minut kokonaan? Valopa hohtaa varsin kauas, ja tuossa epäsuoran valon hohteessa kohde piirtyy joskus jopa kauniimmin ja puhuttelevammin kuin täysvalon kaikenkertovassa informatiivisuudessa.

Myös valon rytmiikka suhteessa liikkeeseen on vekkuli tutkimuskohde. Entä jos valo ei aina loista, entä jos valo rymittääkin liikettä? Tai katkoo sitä? Tai halkoo? ...
Geometria kertautuu liikkeen lisäksi myös teoksen valoissa. Neliö on japanilaisessa estetiikassa perusmuoto, jota ei voi ohittaa. Mutta sitä voi pienentää, suurentaa, kaventaa, monistaa. ...

Alkuun